Olin hiljattain tilanteessa, jossa puutuin tiukasti ryhmässä tapahtuvaan lietsomiseen. Lietsominen nousi aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin verrattuna asiaan, josta oli kyse. Mukaan vedettiin tilanteeseen riippumattomia asioita, joilla luotiin tarinaa haluttuun suuntaan ja saatiin vielä lisää kuohuntaa.
Yhteisöllinen kuohuminen voi olla todella tyydyttävää. Mikä onkaan tyydyttävämpää kuin yhteinen vihollinen? Työelämässä varsinkin esihenkilö on oiva kohde tähän. Yhteisöllinen lietsominen ja kuohuminen voivat myös vahingoittaa, loukata. Ja voi johtaa häirintään, epäasialliseen käyttäytymiseen. Näissä tilanteissa harkintakyky voi pettää pahastikin, ja tilanne voi jättää pitkät jäljet yhteisöön.
”Kyllä ihmisillä on oikeus tunteisiin”, sanottiin, kun puutuin toimintaan. Ja tämä on totta. Tunteisiin on oikeus. Mutta jokainen on vastuussa siitä, mitä tekee oman tunteensa kanssa. Kaikki teot eivät ole ok. Kaikkia tekoja ei pidä hyväksyä siksi, että ”on tunteet”.
Jokainen on siis vastuussa omista tunteistaan, mihin tekoihin tunteet johtavat. Tämä on asia, jota olen useasti käynyt läpi työnohjauksissa.
