Maanantaina 11.11.2024

Liikunnasta valistaminen voi lisätä huonommuuden tunnetta masentuneella

Liikunta tehoaa masennukseen, mutta liikunnasta puhuttaessa masentuneen kanssa on oltava tarkkana

 ”Liikunta on lääke”, sanotaan usein. On joskus puhuttu jopa lääkärin kirjoittamasta liikuntareseptistä. Useat tutkimukset osoittavat, että liikkuminen auttaa masennukseen ja ahdistukseen jopa paremmin kuin lääkitys. Joten ei ihme, että tätä tietoa tuodaan mielellään esille, kun tehdään asiakastyötä masentuneiden ja ahdistuneiden asiakkaiden kanssa.

Liikunnan merkityksen valistamisessa on kuitenkin kääntöpuolensa, jos tämän kanssa ei olla tarkkoja. Masentuneet yleensä tietävät, että liikunta on heille hyväksi, joten sitä ei yleensä tarvitse kertoa heille. Moni asiakkaani jo sanoo itse, etteivät he liiku tarpeeksi. Ja sanovat tämän, vaikka en ole ottanut koko asiaa puheeksi. Puheessa paistaa läpi huonommuuden tunne. ”Minun pitäisi, mutta en tee”. Monesti masennukseen, ahdistukseen liittyy jo valmiiksi huonommuuden tunnetta, aikaansaamisen vaikeutta.

Liikunnasta ja sen tutkimustiedosta valistaminen on yleensä helppoa ammattilaiselle. Valistaminen voi kuitenkin tuoda vain lisää huonommuuden ”minun pitäisi” – tunnetta.  Kun vielä tuodaan esille jonkun tahon asettamia aerobisen tai lihaskuntojumpan minimituntimääriä, tavoitteet alkavat vaikuttaa saavuttamattomilta. Huonommuuden tunne kasvaa, kun tajuaa, että onkin liikkunut esimerkiksi ”vain” aerobisesti. Sitten päästään jo iltapäivälehtien lööppeihin: ”Oletko sinäkin aina liikkunut väärin?”

Usein, kun kuuntelen asiakkaitteni kertomaa, havaitsen, että heidän arjestaan löytyy myös liikkumista, vaikka asiakas on ensin kertonut ja soimannut itseään siitä, ettei liiku ollenkaan. Hän esimerkiksi kävelee, käy lähiluonnossa. Tai jopa tekee raskaampiakin pihatöitä kotona, mökillä. Tässä kohdassa on hyvä miettiä, mikä tuo hyvää oloa liikkumisessa. Luonto? Musiikki, jota kuuntelee esimerkiksi kävelyn yhteydessä? Muuta?

Jos haluat lisätä liikkumista, mikä on seuraava pieni tavoite, jolla liikkumista voi lisätä? Mikä on yhdistettävissä arkeen? Vai haluatko aloittaa uuden harrastuksen? Pitäisin kuitenkin malttia tavoitteissa. Harvemmin kukaan ei-masentunutkaan pystyy siihen, että alkaa käydä kolmesti viikossa kuntosalilla, jos ei ole tehnyt sitä ollenkaan. Yleensä tällainen muutos onnistuu ehkä tammikuussa, uudenvuodenlupausten jälkeen. Mutta unohtuu yhtä nopeasti kuin tipaton tammikuu.

Vaikka liikunta tunnetusti laittaa mielialaan vaikuttavia hyvän olon hormoneja liikkeelle, on liian yksipuolista nähdä masennus pelkkänä aivosairautena, johon liikunnan tuomat mielihyvähormonit tehoavat. Silloin ihmiskäsitys muodostuu liian mekaaniseksi. Jos tämä olisi riittävää, masennus olisi tuberkuloosin tavoin selätetty sairaus.

Siirry takaisin sivun alkuun