Torstaina 7.8.2025

Palautumista tarvitaan myös työpäivän aikana

Pystytkö palautumaan työssäsi työpäivän aikana?

Toivottavasti olet voinut pitää lomaa, ja lomasi on ollut palauttava.

Tässä kohdassa on hyvä myös miettiä palautumista työssä. Anteeksi mitä? TYÖSSÄ? Eikö palautuminen tapahdukaan vapaa-ajalla? Kyllä. Palautumista tarvitaan myös työpäivän aikana.

Esimerkiksi aivotutkija Mona Moisala toteaa, että ihminen pystyy tekemään ajatustyötä 4-6 tuntia päivässä. Kahdeksan tunnin työpäivässä tämä tarkoittaa sitä, että työpäivässä on oltava myös palauttavia hetkiä.  Minkälaisia nämä hetket sitten ovat? Nämä riippuvat niin tilanteesta kuin työntekijästäkin, mitä hän kokee palauttavaksi.

Palauttavat hetket eivät suinkaan tarkoita työtehon vähentymistä. Vaan oikeastaan päinvastoin. Ajatukset selkiytyvät, ja silloin keskittyminen ajatustyöhön paranee. On hyvä muistaa, että pelkkä päätteeseen tuijottaminen tai muu touhuaminen ei aina ole tehokasta työntekoa, vaikka se ensin voi näyttää siltä.

Pystytkö palautumaan työssäsi työpäivän aikana? Tarvitsetko tähän näkökulmaa, tukea? Älä epäröi ottaa yhteyttä. nina@ninanores.net, 040 778 49 18.

Kuvassa nelijalkainen, joka tulee muistuttamaan palautumisesta, jos en muuten sitä muista.

Siirry takaisin sivun alkuun