Jokainen on varmasti törmännyt työyhteisössä vuorovaikutusongelmiin. Työkaveria kun ei voi valita. Persoonallisuudet törmäävät, syntyy väärintulkintoja. Eri työtavat joutuvat törmäyskurssille.
Tilannetta voidaan käsitellä esimerkiksi ns. ABC-mallin (A-ajatus, B-tunne, C-toiminta) avulla. ABC-mallin mukaan ajatus tulee ennen tunnetta, ja tunteen jälkeen tulee toiminta. Ristiriitatilanteissa voi käydä niin, että ollaan nopeasti jo toiminnassa eli C:ssä. Ja toiminta saattaa vähintään pahoittaa jonkun mieltä tai mennä jopa epäasiallisuuden puolelle.
Jo lasten parissa opetetaan tunnetaitoja ns. liikennevalomallilla. Kun tein työtä lasten parissa, minulla oli tapana sanoa: ”suuttua saa, mutta lyödä ei saa”. Kun tunnistat, että tunnemyrsky nousee ja päässä alkaa keittää, pysähdy ennen kuin toimit. Jos jo ajatuksesta saa kiinni, tämä voi helpottaa tunnemyrskyä ja parantaa omaa oloakin. Silloin voi esimerkiksi huomata, että onkin tulkitsemassa työkaverin toimintaa tai sanomisia omien silmälasien läpi. Omien ajatusten, tulkintojen tunnistaminen on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Se vaatii harjoittelua.
Pysähtyminen tuottaa kuitenkin tulosta. Yhdellä asiakkaallani* oli hankaluuksia, koska hän hermostui herkästi työparinsa erilaiseen työskentelytapaan. Hän joutui välillä esihenkilön puhutteluun käytöksensä takia. Sitten asiakkaani alkoi katsoa ikkunasta ulos ja ajatella muita asioita, kun hän tunnisti, että ”kohta menee hermot”. Tämä tuotti tulosta; asiakkaani totesi saaneensa paljon vähemmän kielteistä palautetta esihenkilöltään ja oli itsekin tyytyväinen tilanteeseen.
Näissä tilanteissa tietenkin toivon, että palautteen antaminen ei lopu, kun tilanne paranee. Vaan muistettaisiin antaa myös myönteistä ja kannustavaa palautetta. Oman toiminnan muuttaminen voi vaatia paljon voimavaroja ja vanhaan on helppo palata. Kaikki kannustus ja huomioiminen on siksi tarpeen.
Olennaista on myös pyrkiä luomaan yhteinen käsitystä siitä, mikä on työn perustehtävä, miksi työssä ollaan. Käsitys tästä voi vaihdella eri työntekijöiden välillä paljonkin. Työskentelytavat ja -periaatteet voivat muodostua melkein elämää suuremmiksi asioiksi. Joskus on hyvä muistaa, että oikeasti ollaan VAIN töissä.
*tapahtumankulkua muokattu yksityisyydensuojan turvaamiseksi