Tiistaina 19.11.2024

Tyytyväinen vai innostunut työntekijä?

Työtyytyväisyyden mittaaminen ei riitä. Tarvitaan työstä innostumista, jotta työ olisi tuottavimmillaan.

Moni työnantaja mittaa säännöllisesti työtyytyväisyyttä, mutta nämä mittarit eivät välttämättä kerro paljoa. Tyytyväisen työntekijän mielestä työ voi olla ”ihan ok”. Palkka juoksee, työ sujuu ainakin jotenkuten. Työntekijä ei ehkä odota kovin paljoa työstään. On ehkä ”tyytyväinen” siihen, että kielteisiä asioita ei ole liikaa työssä. Toki tyytyväisten työntekijöiden joukossa voi olla niitäkin, jotka kokevat paljon myönteistä työssään ja ovat aidosti motivoituneita, innostuneita. Tyytyväisten työntekijöiden kirjo on siis laaja, ja pelkkä tyytyväisyyden mittaaminen ei tuo näitä eroja välttämättä esille.

Tyytyväisyyden sijaan tulisikin ainakin Martelan ja Hakasen mukaan puhua innostuksesta. Tämä voi ensin kuulostaa hiusten halkomiselta, mutta se ei ole sitä. Kun puhutaan innostuksesta työssä, huomio kiinnittyy kaikilla siihen, mitä hyvää työssä on tai mitä siihen kaivataan lisää, jos innostusta ei ole.

Furman ja Ahola tuovat myös kriittistä näkökulmaa työhyvinvoinnin mittareista. Esimerkiksi fiilismittari ei yleensä riitä mittarina. Furmanin ja Aholan mukaan tulisi kysyä työntekijöiltä, mitä he toivovat työhönsä. Myös silloin huomio on myönteisissä asioissa ja niiden lisäämisessä, työn kehittämisessä ja paremmassa tulevaisuudessa. Paremmat tulevaisuudennäkymät tuovat toivoa. Toivo auttaa myös vaikeampien aikojen yli.

Hyvinvoiva työntekijä on tuottava työntekijä. Kun innostusta koetaan enemmän, koetaan enemmän työn imua. On todettu, että yritykset, joissa koetaan enemmän työn imua, menestyvät myös taloudellisesti paremmin. Ei ihme, että juuri innostuneet työntekijät ovat kaikista tuottavimpia, tuottavampia kuin vain tyytyväiset työntekijät.

LUETTAVAA:

Furman & Ahola: Reteaming-valmennus. Yksilöiden ja yhteisöjen ratkaisukeskeinen kehittämismenetelmä

Martela Frank, blogiteksti: Tavallinen työnantaja mittaa tyytyväisyyttä, innovatiivinen mittaa innostusta

Työterveyslaitoksen aineistoa, työn imu

Siirry takaisin sivun alkuun